VIIMA
Nimi: Viima
Skp: Naaras
Ikä: 7 vuotta
Lauma: Vallan lauma
Asema: Beta
Ulkonäkö: Sysimusta turkki, siellä täällä harmahtavia hapsuja. Pistävänkeltaiset silmät pilkottavat tummanpuhuvan ja raskaan turkin seasta. Kesäisin Viiman turkki vaalenee sekä keventyy hieman. Rakenteeltaan Viiman keho on normaalihkon susinaaraan kokoluokkaa. Kehittyneet lihakset saavat naaraan näyttämään tosin urosmaiselta, vaikka kokonaisvaikutelma onkin solakka.
Luonne: Viima on auktoriteettinen ja kunnianhimoinen. Hänellä ei ole koskaan ollut kunnollista puolisoa, sillä Viimalla on hirmuiset kriteerit puolisoaan varten. Vaikka naaras onkin kunnianhimoinen, on tämä myös suopea ja lempeäkin.
Viima on hyvinkin viisas, sillä se oppii nopeasti uusille tavoille ja uusia asioita. Näitä hyödyntämällä Viima onkin päässyt pitkälle elämässään. Jopa alfaksi asti ja pysynytkin alfana hyvän tovin. Viisaus ei kuitenkaan aina voita pelkässä raa'assa kaksinkamppailussa, jossa on kyseessä voima. Silti Viiman neuvokkuuden ansiosta naaras on kuitenkin vielä hengissä, eikä tullut tapetuksi vallankumouksessa.
Historiikki: Viima syntyi alueelle, jossa hän nykyään johtaa laumaansa. Viima oli aflaparin yksi muutamasta pennusta. Viiman veli, Varpu, oli kovinkin itsepäinen ja häiriintynyt tapaus, joka parin vuoden laumassaolon jälkeen häädettiin.
Vuosien varrella alfapari huomasi Viiman potentiaalisuuden ja pyrkiytyvyyden johtopaikalle eikä aikaakaan mennyt kun 3 vuotias Viima astui alfaksi. Näin Viiman kunnianhimoisuus palkittiin ja Viiman haavena olikin saada suuri ja toimiva lauma aikaiseksi, laajentaa reviiriään sekä etsiä uros jonka kanssa hän jatkaisi sukuaan ja jättää valtakuntansa ja laumansa potentiaalisimman pentunsa haltuun. Epäonnekseen Viiman ollessa ensimmäistä talvea alfana, lauma kärsi tappiota ja muutamia laumalaisia kuoli nälkään. Nyt Viima on kuitenkin oppinut virheistää ja yhdessä Katalan kanssa suunnitelma suuresta laumasta saattaisi toteutua.
Viiman ollessa 6 vuotias se menetti alfapaikkansa Varpulle, veljelleen, joka tuli ja syrjäytti naaraan. Viiman mieltä kirveli tämä tappio, sillä lauma oli toimiva ja turvallinen. Nyt se oli mennyttä ja Viima oli koditon hylkiö, seuranaan nuori Loska.
Viima ei ehtinyt kauaa vaeltaa Loskan kanssa, sillä kaksikko törmäsi urossuteen, nimeltä Valta, joka oli kokoamassa laumaa. Valta otti Viiman avosylin vastaan ja nimitti tämän melkein heti kättelyssä betaksi. Viima tunsi suurta kiitollisuutta Valtaa kohtaan ja aikoi tehdä parhaansa tässä uudessa laumassa.
Verisiteet:
Emo - Keskiyö (menehtyi vanhuuteen)
Isä - Rusto (menehtyi vanhuuteen)
Sisarukset - Varpu (häädetty laumasta, joka kuitenkin valtasi lauman takaisin), Kita (lähtenyt pois laumasta omasta halustaan) ja Kuutamo(lähtenyt pois laumasta omasta halustaan)
Jälkikasvu - Ei ole, mutta pitää Loskaa kuin omana pentunaan.
LOSKA
Nimi: Loska
Skp: Uros
Ikä: 2 vuotta
Lauma: Vallan lauma
Asema: Laumalainen
Luonne: Loska on nuori aikuinen ja silti kuitenkin niin pentumainen. Nuorukainen on energinen ja rakastaa pitkiä vaelluksia. Tämän vuoksi Viima ottaakin Loskan aina mielellään rajapartioon mukaan. Nuori herra on elämäniloinen ja leikkisä kaveri. Se kunnioittaa vanhempiaan ja arvoasteikolla korkeammalla olevia laumalaisia. Loska on paljon itsenäisempi, kuin kaksi veljeään, jotka roikkuvat vielä emonsa lähettyvillä. Nuorukainen viihtyy vanhempien laumalaistensa seurassa ja varsinkin Viiman seura on Loskasta mieluisin.
Uhkaavissa tilanteissa Loska on melko pelkurimainen ja alistuukin melko helposti. Pienikin ärähdys saa nuorukaisen maihin tai hännän koipien väliin salamana. Mutta silti, Loska on melko tuttavallinen vieraita susia kohtaan. Ehkä liiankin, mutta ei silti Ovelan laumalaisia kohtaan. Tämä ominaisuus saattaa vielä viedä Loskan epämukaviin tilanteisiin ja kahinoihin. Nuorukainen ei pidä yhtään tappelemisesta ja saattaa välillä jopa esittää, että johonkin on sattunut, vaikka tosiasiassa ei olisikaan mitenkään käynyt.
Kaikinpuolin Loska on siis spontaani nuori susi omine virheineen ja erheineen. Elämä ei ole vielä paljoa opettanut nuorukaista, mutta ajan kanssa näkee, millaiseksi urokseksi Loska kasvaa.
Historiikki: Loska syntyi laumaan. Se on siis aina kuulunut laumaan. Loskalla on kaksi veljeä, Tammi ja Loikka. Toisin kuin nämä kaksi veljeä, Loska on ollut aina Viiman perään enemmän kuin emonsa, Kiteen. Viima onkin ottanut nuoren herran mukaansa rajapartioihin ja opastanut Loskaa, kuin omaa pentuaan.
Silloin kun Viima menetti alfan paikkansa laumassa Varpua vastaan, Loska seurasi Viimaa. Side Viimaan oli niin vahva ja eikä Loska olisi moisen tyrannin alaiseksi tahtonut jäädä.
Viiman vierellä vaeltaen kohti solaa, kaksikko törmäsi Valtaan, urossuteen joka aikoi perustaa lauman. Valta otti avosylin Viiman sekä Loskan mukaansa. Loska otti myös suuren askeleen kohti aikuisuutta, sillä Valta antoi Loskalle vastuullisen tehtävän olla yksi saalistusryhmän jäsen. Ensimmäistä kertaa elämässään Loska tunsi olonsa tarpeelliseksi ja tärkeäksi osaksi laumaa.
Verisiteet:
Emo: Kide
Isä: Ei tietoa
Sisarukset: Tammi (uros), Loikka (uros), Siro (naaras - kuollut; menehtyi pentuna ensimmäisen talven aikana)
USVA
Kuollut
Nimi: Usva
Skp: Uros
Ikä: 5 vuotta
Lauma: Ovelan lauma
Asema: Beta
Ulkonäkö: Usva on valkea ja tuuheaturkkinen nuori uros. Usvan keho on hieman kömpelön ja hontelon oloinen, eikä hän ole fyysisestikään mikään hirmu vahva. Haaleanharmaat silmät saavat Usvan näyttämään hieman pelottavalta, mutta toisaalta katse on hyvin lempeä.
Luonne: Usva on lojaali, ystävällinen ja uskollinen viimeiseen asti alfalleen, Ovelalle. Uros on valmis tekemään mitä tahtansa Ovelan ja tämän tulevan puolison eteen, mitä vain! Usvassa onkin perseennuolijan vikaa. Jos Ovela käskee Usvaa mennä jallittamaan omega-sutta, Usvahan menee ja jallittaa! Ylpeänä suoritetusta tehtävänannostaan Usva raportoi Ovelalle kaiken yksityiskohtia myöten, jotta saisi Ovelalta tunnustusta. Ovela on kuin isoveli hänelle.
Historiikki: Usvan ollessa vuodenikäinen hänet hylättiin laumasta. Muutaman kuukauden harhailun jälkeen Usva löysi tiensä Ovelan reviirille ja epätoivoinen kun oli, hän alkoi mielistelemään samantien Ovelan kuonon edessä. Uroksen epätoivo kääntyi toivoksi ja mielistelynsä avulla hän nousi Ovelan kätyriksi hierarkiassa pikkuhiljaa. Usva kuitenkin kuoli monen vuoden beta-palveluksensa jälkeen suureen maastopaloon, joka raivosi kesällä laaksossa.
Verisiteet:
Emo - Uoma (menehtyi vanhuuteen)
Isä - Ei tietoa
Sisarukset - Uljas ja Unikko (jääneet alkuperäiseen laumaan, josta Usva ajettiin pois)
Jälkikasvu - Vaitin ja Varman kanssa pentujen isä
VARPU "Veri"
Nimi: Varpu (kutsuu itseään nimellä Veri)
Skp: Uros
Ikä: 7 vuotta
Lauma: Varpun lauma
Asema: Alfa
Ulkonäkö: Tummanruskea turkki, jossa valkeaa. Turkki on suht normaalin paksuinen. Varpu on normaalia urossutta hieman kookkaampi ja jäntevämpi. Silmät ovat tummankeltaiset, miltei vaaleanruskean ja oranssin sekoitus.
Luonne: Oikea häirikkösusi. Erittäin kovapäinen ja sinnikäs Varpu ei helpolla anna periksi, mutta tajuaa kuitenkin väistyä ja paeta paikalta, jos tarve vaatii. Pienet vastoinkäymiset ei tätä röyhkeää, itsepäistä ja kukkoilevaa hukkaa lannista, vaan saattaa yhä uudelleen käydä hermoille. Varpu on myös erityisen huomion ja määräilynhaluinen. Suorastaan ylidominoiva. Eikä ihmekään, että herra sai kyytiä laumasta. Lisäksi Varpu vihaa nimeään. Hän kutsuu itseään Vereksi, joka olisi mahdollisimman kunniaa herättävä ja pelottava nimi. Varpu kun kuulostaa hänestä liian narttumaiselta ja hennolta.
Tämä itsekeskeinen uros ei päästä lähelleen ihan ketä tahansa. Yleensä ei oikeastaan juurikaan ketään. Tosin nyttemmin Varpu on päättänyt, että hän tahtoo omaan laumaansa omia geenejä vahvistamaan laumaa. Varpulla on monen monta kieroa suunnitelmaa laumansa tulevaisuudelle.
Historiikki: Varpu syntyi alueelle, jossa Viima nykyään johtaa laumaansa. Varpu oli aflaparin yksi muutamasta pennusta. Varpu oli kovinkin itsepäinen ja häiriintynyt tapaus, joka parin vuoden laumassaolon jälkeen häädettiin tämän koko ajan pyrkiessä haastamaan alfaparin havitellen alfauroksen paikkaa. Lauman betakin sai monen monta haastetta vastaan. Lisäksi Varpulla ei ollut minkäänlaista kunnioituksen osoitusta lauman hierarkian korkeammassa olevia susia vastaan, vaan röyhkeästi etuili saaliin kimpussa sekä ei alistunut muille.
Varpu lähtikin kiukusta kihisten laakson ulkopuolelle. Sen jälkeen hukan elämä on ollut melko takkuista. Talvisin se lyöttäytyi muutaman muun yksinäisen uroksen kanssa yhteen ravinnon saannin tähden. Tietenkin Varpu katsoi seuransa tarkkaan, sillä se rökitti heikommat tahtoonsa ja eleli niitä määräillen, kunnes kesä taas tuli ja Varpu lähti omine nokkineen vaeltelemaan. Kunnes tuli taas talvi, tuli eteen pulma. Miten pysyä hengissä, kun talvi näytti olevan rankin vuosiin. Uroksen onneksi se törmäsi suureen ja leppoisaan Kokoon, joka heti alistui Varpulle. Rankkaa talvea pakoon Varpu suunnisti Koko kannoillaan etelään, takaisin laaksoon, josta se joskus häädettiin. Vaan eipä Varpu tiedäkään, että tämän sisar, Viima, on toisen laaksossa asustavan lauman alfa tällä hetkellä.
Myöhemmin Varpu tapaakin sattumalta Viiman ja sysää tämän alfan asemastaan, asettuen itse lauman alfaksi. Tämä hetki oli Varpun elämässä koho kohta, nyt se sai sitä mitä tahtoi, valtaa ja voimaa kontrolloida muita.
Verisiteet:
Emo - Keskiyö (menehtyi vanhuuteen)
Isä - Rusto (menehtyi vanhuuteen)
Sisarukset - Viima (susilauman alfa, jonka kuitenkin syrjäytti mittelössä), Kita (lähtenyt pois laumasta omasta halustaan) ja Kuutamo (lähtenyt pois laumasta omasta halustaan)
Jälkikasvu - Korpin kanssa pentue (5 pentua), johon kuuluu:
Raivotar
Ärhämä
Ronski
Kotkankynsi
Nimetön pentu (npc-hahmo)
Liekin kanssa pentue (5 pentua), johon kuuluu:
Oveluus
Oivallus
3 muuta pentua, jotka kuolevat aivan pieninä
Tulevat/suunnitteila olevat hahmot
Raivotar
Oivallus